Kun työyhteisön ristiriita pitkittyy eikä ratkea omin keinoin, tilanne alkaa helposti viedä energiaa itse työltä ja yhteistyöltä. Ulkopuolinen sovittelija auttaa pysähtymään tilanteen äärelle ja viemään sitä rakentavasti eteenpäin.
Työyhteisösovittelu on puolueeton ja luottamuksellinen prosessi, jossa osapuolet saavat tulla kuulluiksi, tarkastella tilannetta eri näkökulmista ja etsiä yhdessä ratkaisuja. Tavoitteena on rakentaa ymmärrystä, löytää yhteinen suunta ja vahvistaa edellytyksiä toimivalle yhteistyölle.
Työyhteisösovittelu auttaa palauttamaan yhteistyön edellytykset
Kun ristiriita alkaa vaikuttaa yhteistyöhön
Olette ehkä jo kuunnelleet eri osapuolia, käyneet keskusteluja ja etsineet ratkaisua, mutta tilanne ei tunnu rauhoittuvan. Puhe voi kulkea ihmisten välillä enemmän käytävillä kuin yhteisissä keskusteluissa, kokouksissa varotaan sanoja ja yhteistyö alkaa tuntua aiempaa vaikeammalta.
Samalla kannatte huolta ihmisistä ja työn sujumisesta ja saatatte pohtia, mitä voisitte vielä tehdä tilanteen ratkaisemiseksi. Jos omat keinot eivät ole riittäneet, ulkopuolinen sovittelija voi tuoda tilanteeseen puolueettoman näkökulman ja rakenteen, jonka avulla asioita voidaan käsitellä yhdessä.
Työyhteisösovittelua ei tarvitse siirtää siihen asti, että kaikki on jo umpisolmussa. Joskus tärkeintä on pysähtyä ajoissa, tuoda osapuolet yhteisen keskustelun äärelle ja antaa tilaa kuulla, ymmärtää ja rakentaa tietä eteenpäin.
Kun ristiriita alkaa vaikuttaa koko työyhteisöön
Vaikka ristiriita olisi alkanut kahden ihmisen välisestä tilanteesta, sen vaikutukset voivat vähitellen ulottua koko työyhteisöön. Ilmapiiri kiristyy, keskustelu vähenee ja ihmiset alkavat varoa sanojaan tai toisiaan. Työaikaa ja voimavaroja kuluu ihmissuhdehaasteisiin sen sijaan, että huomio olisi perustehtävässä ja työn tekemisessä.
Esihenkilönä tai HR edustajana saatat huomata kantavasi yhä enemmän huolta tilanteesta ja sen vaikutuksista ihmisiin ja työn sujumiseen. Kun ristiriita pyörii mielessä myös työpäivän jälkeen, voi tuntua vaikealta löytää enää itse keinoja tilanteen eteenpäin viemiseksi.
Mitä aikaisemmin tilanteeseen pysähdytään, sitä enemmän on mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, mihin suuntaan työyhteisö lähtee kehittymään. Sovittelun avulla voidaan tehdä tilaa yhteiselle keskustelulle, vahvistaa ymmärrystä eri näkökulmista ja suunnata voimavaroja takaisin siihen työhön, jota varten yhteisö on olemassa.
-
“Pysyttiin todella hyvin asiassa ja päivän aikana vallitsi keskittynyt ja luottavainen tunnelma.”
Tiimin sovitteluun osallistunut
-
“Asiassa pysyminen, aikataulutus, rauhallisuus. Mielestäni sovittelijana onnistuit erinomaisesti!”
Tiimin sovitteluun osallistunut
Työyhteisösovittelu auttaa palauttamaan työrauhan
Työyhteisösovittelu tarjoaa ajan, paikan ja luottamukselliset puitteet ristiriidan käsittelemiselle. Puolueettoman sovittelijan ohjaamassa prosessissa jokainen osapuoli tulee kuulluksi ja saa mahdollisuuden tarkastella tilannetta myös omasta näkökulmastaan.
Kun kokemuksista ja näkemyksistä voidaan puhua avoimesti, tilanteeseen liittyvät jännitteet voivat alkaa avautua. Samalla syntyy mahdollisuus kuulla toisten näkökulmia, ymmärtää paremmin sitä, mitä tilanteessa on tapahtunut ja löytää yhdessä ratkaisuja, joihin osapuolet voivat sitoutua.
Kun yhteistyön edellytykset vahvistuvat, työyhteisön voimavaroja vapautuu takaisin siihen, mikä on tärkeintä – yhteistyöhön ja perustehtävään.
Työyhteisösovittelu voi olla ajankohtaista, kun…
tiimin jäsenten väliset erimielisyydet ovat pitkittyneet
luottamuksessa tai vuorovaikutuksessa on haasteita
työyhteisössä on koettu epäasiallista kohtelua tai esiin on noussut kiusaamisepäily
muutostilanne on synnyttänyt jännitteitä tai erimielisyyksiä
ristiriita vaikuttaa koko työyhteisön ilmapiiriin ja yhteistyöhön
Työyhteisösovittelun hinta ja sisältö:
Työyhteisösovittelun kokonaishinta määräytyy aina sovitteluprosessin laajuuden, keston ja osallistujamäärän mukaan. Prosessin eri vaiheet hinnoitellaan erikseen, ja yhdessä sovittava kokonaisuus määritellään tilanteesi tarpeiden mukaan.
Yhteydenoton jälkeen sovitaan maksuton tarvekartoitus, jossa käymme läpi työyhteisönne tilanteen ja arvioimme, onko työyhteisösovittelu siihen sopiva tapa edetä. Keskustelun perusteella saatte tarpeisiinne räätälöidyn tarjouksen.
Hinnat ovat esimerkkejä ja ilmoitettu alv 0 %.
-
Käymme läpi työyhteisönne tilanteen ja sovimme sovittelun tavoitteista ja toteutuksesta. Samalla arvioimme, keitä sovitteluun on tarkoituksenmukaista kutsua ja millainen prosessi palvelisi tilannetta parhaiten.
-
Sovittelun osapuolet kutsutaan yhteiseen alkuinfoon, joka voidaan toteuttaa lähi- tai etätapaamisena. Käyn läpi, mitä työyhteisösovittelu tarkoittaa, miten restoratiivinen sovitteluprosessi etenee ja mitä osallistujilta edellytetään.
Hinta 300€
-
Sovittelija tapaa jokaisen sovittelun osapuolen erikseen ennen yhteistä sovittelutapaamista. Luottamuksellisessa keskustelussa jokainen saa kertoa oman, ainutlaatuisen näkemyksensä siitä, mitä on tapahtunut ja miten tapahtunut on vaikuttanut häneen.
Tapaamisessa tarkastellaan myös tilanteeseen liittyviä ajatuksia ja tunteita sekä niiden taustalla olevia tarpeita. Yhdessä pohditaan, mitä tarvitaan, jotta tilanteesta voidaan päästä eteenpäin kohti toimivampaa yhteistyötä ja työrauhaa – sekä osapuolen että koko työyhteisön kannalta.
-
Sovittelun osapuolet kohtaavat yhteisessä tapaamisessa. Sovittelija ohjaa keskustelua ja auttaa osapuolia kuulemaan toistensa näkökulmia, rakentamaan yhteistä ymmärrystä ja etsimään ratkaisuja, joiden varaan yhteistyötä voidaan jatkaa.
Sovittelutapaamisen kesto on tyypillisesti puolesta päivästä kokonaiseen päivään.
-
Seurantatapaaminen järjestetään yleensä 1–2 kuukauden kuluttua sovittelutapaamisesta. Yhdessä tarkastellaan, miten sovittelussa laadittu sopimus on toteutunut ja miten työarki on sujunut. Samalla voidaan tunnistaa mahdollisia asioita, joista on vielä tarpeen sopia.
-
Sovitteluprosessin aikana voi tulla esiin ennalta arvaamattomia tehtäviä tai lisätyötä, jota ei ole ollut mahdollista huomioida toimeksiantokeskustelussa. Mahdollisesta lisätyöstä sovitaan tilaajan kanssa etukäteen.
Näin restoratiivinen sovitteluprosessi kanssani etenee
Tarvekartoitus ja alkukeskustelu
Käymme yhdessä läpi työyhteisön tilanteen, sovittelun tarpeen ja tavoitteet sekä sovimme prosessin raamit ja toteutuksen.
1
Alkuinfo
Kaikki sovitteluun osallistuvat saavat yhteisen infon sovitteluprosessista, sen tavoitteista ja käytännöistä. Tässä vaiheessa luodaan pohja luottamukselliselle ja rakentavalle työskentelylle.
2
Jokaisen prosessin vaiheen jälkeen on mahdollisuus pysähtyä myös palautteen äärelle. Palautteen avulla voimme arvioida, miten työskentely palvelee osapuolia ja työyhteisöä sekä mitä prosessissa on hyvä huomioida seuraavaksi.
Yksilötapaamiset
Tapaan jokaisen osapuolen erikseen. Jokaisella on mahdollisuus kertoa oma kokemuksensa ja näkemyksensä tilanteesta sekä pohtia omia ajatuksiaan, tunteitaan ja tarpeitaan.
3
Sovittelutapaaminen
Osapuolet kohtaavat yhteisessä, puolueettomasti ohjatussa keskustelussa. Tavoitteena on kuulla toisia, rakentaa yhteistä ymmärrystä ja löytää ratkaisuja, joiden varaan yhteistyötä voidaan jatkaa.
4
Seurantatapaaminen
Noin 1–2 kuukauden kuluttua tarkastelemme yhdessä, miten yhdessä sovitut asiat ovat toteutuneet ja miten yhteistyö on lähtenyt sujumaan. Tarvittaessa pysähdymme vielä niiden asioiden äärelle, jotka kaipaavat huomiota.
5
-
“Olet sovittelijana rauhallinen, tasapuolinen ja todella läsnäoleva.”
Tiimin sovitteluun osallistunut
-
“Tarkentavat kysymykset jäsensivät omaa ajatteluani ja selkeyttivät tapahtumia, joten asian käsittely eteni jouhevasti.”
Palaute tiimin sovittelun yksilötapaamisesta
Tiedän omasta kokemuksesta, millaisen jäljen selvittämätön konflikti voi jättää
Lähes 40 vuoden kokemus ihmisten ja erilaisten ryhmien kohtaamisesta auttaa minua tarkastelemaan työyhteisön tilanteita monesta näkökulmasta. Sovittelijana olen rauhallinen, tasapuolinen ja aidosti läsnä. Tehtäväni ei ole ratkaista, kuka on oikeassa, vaan luoda puolueettomat puitteet, joissa jokainen voi tulla kuulluksi ja tilannetta voidaan käsitellä rehellisesti ja rakentavasti.
Olen itse kokenut työelämässä suuren konfliktin ja tiedän, millaisen jäljen selvittämätön tilanne voi jättää ihmiseen ja työyhteisöön. Ehkä juuri siksi suhtaudun sovitteluun niin vahvasti: uskon, että vaikeitakin tilanteita voidaan käsitellä tavalla, joka avaa mahdollisuuden ymmärtää toisten näkökulmia, rakentaa uudelleen luottamusta ja löytää toimivampia tapoja tehdä yhteistyötä.
Työrauha ei tarkoita sitä, että kaikki olisivat asioista samaa mieltä. Se tarkoittaa, että ihmisillä on jälleen mahdollisuus tehdä työtään ja kohdata toisensa rakentavasti.
Otetaan yhdessä ensimmäinen askel kohti työrauhaa ja sujuvampaa yhteistyötä.
Usein kysyttyä työyhteisösovittelusta:
-
Työyhteisösovittelu on ajankohtaista, kun kahden tai useamman henkilön välinen ristiriita ei ole ratkennut työyhteisön omin keinoin. Tilanne voi näkyä esimerkiksi yhteistyön vaikeutumisena, puhumattomuutena, luottamuspulana, avoimina konflikteina tai koko työilmapiirin heikkenemisenä.
Sovittelua ei tarvitse siirtää siihen asti, että tilanne on kärjistynyt äärimmilleen. Jos omat keinot eivät tunnu riittävän tai tilanteen käsittelyyn tarvitaan puolueeton ulkopuolinen, voi olla hyvä pysähtyä pohtimaan sovittelun mahdollisuutta.
-
Sovittelun avulla voidaan käsitellä esimerkiksi pitkittyneitä erimielisyyksiä, vuorovaikutuksen ja yhteistyön haasteita, luottamuspulaa, epäasiallista kohtelua tai kiusaamisepäilyjä sekä muutostilanteiden synnyttämiä jännitteitä.
Maksuttomassa tarvekartoituksessa käymme läpi työyhteisönne tilanteen ja arvioimme yhdessä, onko työyhteisösovittelu juuri teidän tilanteeseenne sopiva tapa edetä.
-
Restoratiivisessa työyhteisösovittelussa ei etsitä syyllisiä eikä ratkaista sitä, kuka on oikeassa. Lähtökohtana on kaikkien osapuolten arvostava kohtaaminen, kuuleminen ja mahdollisuus ymmärtää paremmin sitä, mitä tilanteessa on tapahtunut.
Jokainen saa mahdollisuuden tarkastella myös omaa osuuttaan, kertoa omista ajatuksistaan, tunteistaan ja tarpeistaan sekä osallistua yhteisten ratkaisujen löytämiseen. Tavoitteena on rakentaa riittävä yhteinen ymmärrys ja löytää tapa, jolla yhteistyötä voidaan jatkaa eteenpäin.
-
Sovitteluprosessin toimeksiantokeskustelu ja alkuinfo voidaan toteuttaa etänä. Yksilötapaamiset, varsinainen sovittelutapaaminen ja seurantatapaaminen toteutetaan lähitapaamisina.
Lähitapaaminen tukee erityisesti yhteistä kohtaamista ja vuorovaikutusta sovitteluprosessin keskeisissä vaiheissa.
-
Sovitteluun osallistuvat ne henkilöt, joita ristiriita tai sen vaikutukset koskettavat. Ristiriita voi olla alun perin kahden ihmisen välinen, mutta sen vaikutukset voivat ulottua laajemmalle työyhteisöön ja yhteistyöhön.
Restoratiivisessa sovittelussa tarkastellaan yhdessä, keitä tilanne on koskettanut, keihin se on vaikuttanut ja keiden mukanaolo on tilanteen ratkaisemisen kannalta tärkeää. Osallistujat määritellään toimeksiantokeskustelussa, jossa arvioimme myös, millainen kokonaisuus juuri teidän tilanteessanne palvelisi parhaiten.
-
Sovittelun tavoitteena ei ole pakottaa osapuolia ajattelemaan asioista samalla tavalla tai unohtaa tapahtunutta. Tavoitteena on rakentaa riittävä ymmärrys tilanteesta, kuulla eri näkökulmia ja löytää yhdessä sellaisia ratkaisuja, joiden avulla yhteistyötä voidaan jatkaa.
Sovittelun päätteeksi osapuolet laativat yhteisen sopimuksen siitä, miten he haluavat jatkossa toimia yhteistyössä.
-
Sovittelu on oma, koulutetun ja puolueettoman sovittelijan ohjaama prosessinsa, jonka keskiössä on tietyn ristiriidan tai yhteistyötä vaikeuttavan tilanteen käsittely.
Kaikki työyhteisön haasteet eivät tarvitse sovittelua. Joskus tilanteeseen sopivampi ratkaisu voi olla esimerkiksi työnohjaus, työyhteisön valmennus tai muu kehittämistyö. Maksuton tarvekartoitus auttaa arvioimaan, mikä palvelu palvelisi tilannettanne parhaiten.
Ristiriidasta voi löytyä tie eteenpäin
Mitä pidempään työyhteisön ristiriita jatkuu, sitä enemmän se voi viedä voimavaroja ihmisiltä, yhteistyöltä ja itse työn tekemiseltä. Siksi tilanteeseen kannattaa pysähtyä silloin, kun omat keinot eivät enää tunnu riittävän.
Sinun ei kuitenkaan tarvitse tietää valmiiksi, miten tilanne pitäisi ratkaista tai mikä palveluistani olisi juuri teille oikea.
Ota yhteyttä ja varaa maksuton tarvekartoitus. Käydään yhdessä läpi työyhteisönne tilanne ja selvitetään, voisiko työyhteisösovittelu auttaa rakentamaan edellytyksiä toimivalle yhteistyölle ja suuntaamaan huomion takaisin yhteiseen työhön.